Animorphs

Kuvahaun tulos haulle animorphs

Animorphs on siis ei niin kovin tunnettu K.A. Applegaten kirjoittama lasten- ja nuorten kirjasarja. Tosin kun on lukenut suurimman osan kirjoista, alkaa ihmetellä miten helvetissä se on luokiteltu lasten kirjasarjaksi. Muuten vain täynnä kamalia päähenkilöiden ajatusten ristiriitoja, sotaa, kuolemaa, tappamista, verta, suolia ja raajojen irtoamista.

Sarjasta löytyy myös tv-sarja, muutama kausi, joskin se on julkaistu ilmeisesti vain Amerikassa. Löytyy kyllä Youtubesta, joskin huonolla kuvanlaadulla.

Animorphs kertoo, kun viisi nuorta (12-13 v) päättää oikaista ostarilta kotiin hylätyn rakennustyömaan poikki. Mutta sinne ilmestyykin taivaalle UFO, joka joutuu tekemään pakkolaskun, koska alus ja sen ohjaaja ovat haavoittuneet pahasti. Aluksen pilotti on andaliitti.

Kuvahaun tulos haulle animorphs andalite

Andaliitin nimi on Elfangor, ja hän kertoo nuorille, että maailmaa valloitetaan. Sitä ei vain huomaa, sillä valloittajat ovat yeerkejä, loisia, jotka tunkeutuvat korvan kautta muiden olentojen aivoihin. Ne pystyvät ottamaan täyden vallan, eli et pysty edes silmiä räpäyttämään jos pääsi sisällä oleva yeerk ei halua räpäyttää niitä. Yeerkeillä on myös täysi valta lukea ajatuksia ja muistoja, ja siksi vallattu olento, eli ohjastaja, vaikuttaa ihan normaalilta, sillä yeerk käyttäytyy muiden edessä täysin normaalisti. Yeerkit ovat valloittaneet jo monia muita planeettoja ja olentoja, mm. hork-bajirit ja taxxonit. Vain andaliitit vastustavat niitä. Ja nyt ne ovat tulleet Maapallolle. Kuka tahansa voi olla ohjastaja, sun vanhemmat, sisarukset, paras kaveri, opettaja, tai sitten se joka myi sulle just hampurilaisaterian.

Mutta ei huolta, (just joo) nyt viisi nuorta tietää tästä, ja andaliitti Elfangor antaa heille aseen, jonka avulla taistella yeerkejä vastaan. Morfauskyvyn. Eli kyvyn muuttua miksi tahansa eläimeksi, jota on koskenut ja omaksunut sen DNA:n. Andaliitti ehtii juuri antaa tuon kyvyn nuorille, kun muita UFOja, tällä kertaa yeerkejä laskeutuu tuhoamaan viimeisen anadaliittialuksen.

Viisi nuorta joutuu piilottelemaan, ja hiljaa katsomaan, kun yeerkeistä pahin, ainut jolla on andaliitin keho, Visser Kolme, morfaa pedoksi ja syö Elfangorin. Että sellainen mukava alku kirjasarjalla.

Nuoret eivät tietenkään voi kertoa kellekään tapahtuneesta, mutta käyvät sotaan yeerkejä vastaan. Elämä on pelottavaa, taistelut ovat kauheita, aiheuttavat painajaisia, ja silti ihailtavasti nuoret jaksavat esittää kaikille, että kaikki on okei, ja käyvät koulussa, viettävät aikaa perheen kesken. Jos yeerkit tajuaisivat keitä vastustajat ovat, se olisi kaiken loppu, sillä yeerkejä on kaikkialla ja niiden olisi ihan helppo ottaa nuorten perheet ja nuoret itse kiinni. Mutta onneksi yeerkit eivät tajua, että he taistelevat ihmisiä vastaan. Nuoret hyökkäävät aina eläinhahmoissa. Koska ennen vain andaliiteilla oli morfauskyky, Visser Kolme tekee päätelmän, että he etsivät andaliitteja, jotka käyttävät maan eläimiä hyväkseen.

Neljännessä kirjassa mukaan nuorten taisteluun tulee myös andaliitti, Elfangorin nuorempi veli Aximili, eli Ax, joka oli ainut selviytyjä sinä iltana kun Elfangor pakkolaskeutui. Nuoret morfaavat delfiineiksi ja pelastavat hänet merestä, jonne hän joutui suuren kupolin sisällä.

Kuvahaun tulos haulle animorphs 4

Eli viimeisenä ryhmään liittyi Aximili-Esgarrouth-Itshill, tutummin Ax. Koska andaliiteilla ei ole suuta, ei heillä ole makuaistia, joten morfatessaan ihmiseksi hän käy aivan mahdottomaksi ja haluaa maistaa ja syödä kaikenlaista mitä eteen sattuu, mm. tupakantumppeja. Andaliitit myös kommunikoivat ajatuspuheella, eli suuäänteillä leikkiminen on myös aivan mahtava uusi juttu. Axin ihmismorfi on sekoitus Jaken, Rachelin, Cassien ja Marcon DNA:ta.

Kuvahaun tulos haulle animorphs 8

Jake on ryhmän johtajaksi valittu, vaikkei hän sitä haluaisikaan. Hän kärsii siis usein tunnontuskia, sillä on se joka päättää ketä käyttää mihinkin vaaralliseen tehtävään ja mitkä suunnitelmat toteutetaan, joissa kuka tahansa heistä voi kuolla. Jake on mukana sodassa pelastaakseen Tom-veljensä, joka on ohjastaja. Jake käyttää tiikerimorfia taisteluissa.

Kuvahaun tulos haulle animorphs book coversKuvahaun tulos haulle animorphs book covers

Perheen sisällä olevista ohjastajista puheen ollen, Marco, vitsikäs ja itsevarma kaveri, luuli että hänen äitinsä oli kuollut. Samoin luulivat kaikki, ja Marcon isä viettääkin aikaansa masentuneena, työttömänä ja tuijotellen telkkaria. Mutta totuus on, että Marcon äiti lavasti kuolemansa, sillä hän on ohjastaja, hyvin korkea-arvoinen yeerk, Visser Yksi, joka aloitti Maapallon valloituksen. Marcon taistelumorfi on gorilla.

Kuvahaun tulos haulle animorphs 5

Kuvahaun tulos haulle animorphs book covers

Rachel rakastaa tappelua. Hän on kuvankaunis, pitkä blondi, joka on aina ajan tasalla muodista. Ulkonäkö pettää… Tyttö on vaarallinen, jolle ei kannata ryppyillä ellei halua mustaa silmää. Aluksi Rachel muuttui norsuksi taisteluja varten, mutta hankki harmaakarhumorfin, joka kuvastaakin hänen luonnettaan enemmän.

Kuvahaun tulos haulle animorphs book covers

Kuvahaun tulos haulle animorphs book covers

Cassie on Rachelin paras kaveri, vaikka he ovatkin täysin erilaisia ihmisiä. Cassie rakastaa eläimiä, kuten vanhempansa. Sillä tavalla nuorten onkin helppo omaksua eläinten DNA. Cassien isä pitää Villieläinten Kuntoutusklinikkaa heidän tallissaan, ja siellä he hoitavat kaikkia mahdollisia loukkaantuneita eläimiä, aina haisunäädistä susiin, haukoista siiliin ja opossumeista lepakoihin. Cassien äiti puolestaan työskentelee eläinlääkärinä Suurpuistossa, joka on suuri yhdistetty huvipuisto ja eläintarha, josta löytyy tiikereitä, sarvikuonoja, antilooppeja ja muita eksoottisempia eläimiä.

Kuvahaun tulos haulle animorphs book covers Kuvahaun tulos haulle animorphs 9

Morfaus on mahtava kyky, voit muuttua miksi eläimeksi tahansa, ja tuntea sen aistit ja fyysiset vahvuudet. Voit kokea kissan notkeuden tai lentää taivaalla lintuna. Morfauksessa on kuitenkin yksi huono puoli. Aikaraja. Jos on morfissa kauemmin kuin kaksi tuntia, ei enää voi muuttua takaisin. Jäät loukkuun, ja olet siinä hahmossa koko loppuikäsi. Kuten kävi Tobiakselle.

Kuvahaun tulos haulle animorphs tobiasKuvahaun tulos haulle animorphs book coversKuvahaun tulos haulle animorphs book covers

Mutta hän sai kuitenkin morfauskykynsä takaisin, kiitos Ellimistin, kaikkivoivan avaruusolion.

Paljon ehtii tapahtua ensimmäisten kahdenkymmenen kirjan aikana, mutta siihen loppuu sitten suomennokset, ja draama lisääntyy vielä enemmän lopuissa kirjoissa.

Animorphs on parhaita kirjasarjoja mitä olen lukenut. Se kertoo sodasta, mutta kaikki hahmot kestävät sen yllättävän hyvin, vaikka ovat nuoria, ja välillä menettävät otteen. Mutta väkivallan ja scifin lisäksi sarjaan mahtuu paljon huumoria, ja jos on eläinrakas, kuten minä, paljon tietoa eri eläimistä ja hyvää kuvailua miltä kaikki varmaan tuntuu eläinten näkökulmasta. Sarja ei peittele sodan kamaluuksia, kertoo että teoilla on seuraamuksia, ja sen että ihmiset tekevät lähestulkoon mitä vain perheen ja ystävien ja koko maapallon puolesta.

Siksi ärsyttää, että kirjojen suomentaminen on ilmiselvästi jätetty kesken. Sarja on amerikkalainen, ja siihen sisältyy yhteensä niinkin monta kuin 54 kirjaa. Plus 4 Megamorphs-kirjaa sekä kronikoita 4 kappaletta. Viimeisin kirja julkaistiin 2001. Sarja on siis 90-luvun juttuja, mutta edelleen mahtava ja ajankohtainen. Tosin jos kaikki tapahtuisi nykypäivänä, olisi nuoret tapettu tai heistä tehty ohjastajia heti, sillä kukapa ei ota tänä päivänä puhelinta esiin, kun UFO laskeutuu naaman eteen. Elfangor olisi päässyt samantien someen koko maailman nähtäväksi.

Kuitenkin, kirjoja on suomennu yhteensä vain 22. Kaksi Megamorphs kirjaa, ja 20 Animorphs-kirjaa. Tyhmintä tässä on, että viimeinen suomennettu kirja loppuu kirjaimellisesti sanaan Jatkuu… Niinkuin sen pitäisi jatkua. Viimeinen suomennos kuitenkin loppuu siihen , että nuoret ovat torakkamorfissa tippumassa monen kilometrin korkeudelta Yeerkien avaruusaluksesta, missä he tajusivat, että Visser Kolme aikoo morfata USA:n presidentiksi.

Kirja nro. 20 on siis ilmestynyt suomeksi vuonna 2007. Kymmenen vuotta sitten! Hei HALOO suomentajat, vielä olisi 40 kirjaa jäljellä! Olen valittanut tästä jo vuosia, mutta vain muutamille, jotka jaksavat kuunnella, en tiedä pitäisikö laittaa valituskirje suoraan kustantamoon. Onneksi itse olen saanut loput kirjat hankittua englanniksi, kaikki on, paitsi kronikat. Mutta entäs sitten kaikki ne muut ihanat kanssaihmiseni, jotka ovat kiinnostuneet myös Animorphsista, mutta eivät saa mistään käsiinsä loppuja kirjoja? Ja vaikka saisivat eivät välttämättä pysty lukemaan englantia niin hyvin? He saavat koko loppuelämänsä odottaa, kun viimeinen kirja loppuu, mutta lupaa jatkoa, jota ei koskaan tule. No, eipä sillä monillekaan varmaan enää väliä, jo suomennetut kirjat löytyy usein kirjastojen poistomyynnistä D:

Kuvahaun tulos haulle animorphs book covers(Kuvat kopsattu Googlen kuvahausta)

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *